tiistai 14. elokuuta 2012

Tokaluokkalainen


Meilläpäin alkoi koulut tänään ja esikoisesta tuli tokaluokkalainen.

Voi kumpa tuo kouluinto kantaisi vielä pitkään. Tänään reipas koululainen heräsi jo paljon ennen herätyskellon pärinää ja oli pukenut reippaasti vaatteet päälleen ja odotteli äidin heräämistä. Melkein jouduin pitelemään kiinni, ettei ihan liian aikaisin olisi lähtenyt koulumatkalle.

Ekaluokalle ei saanut vielä kulkea pyörällä ja nyt sitten lähdettiin kypärä päässä hurjaa vauhtia koulua kohti. Viime vuonna saattaessani ekaluokkalaista kouluun, ymmärsin tämän säännön hyvin. Koulussa on yli 300 oppilasta ja suurin osa tulee samasta suunnasta kouluun. Kyllä kävelevää äitiäkin jännitti, kun kaikenikäistä ja -kokoista koululaista suhautti pyörillään ohi.

Tuntuu edelleenkin hurjalta, että tuo esikoiseni kulkee yksin koulumatkoja ja on vähän aikaa vastuussa itsestään. Samalla minun pitää luottaa niihin kaikkiin muihin ihmisiin ja toivoa, että rattijuoppo tai pedofiili ei poikani koulumatkalle eksy. Eikä kenenkään muunkaan koulumatkalle!

Nyt sitten odotellaan kirjoja, jotka kaipaa päällystystä. Sormet syhyävät jo!

PS-

Ekaluokan alkuviikkoina meille iski syysflunssa ja yhtenä aamuna totesin pojalle, että voitkohan sä mennä kouluun, kun oot niin nuhainen. Vihainen vastaus: "TE ETTE VOI ESTÄÄ MUA MENEMÄSTÄ KOULUUN!"

Miten tämän kouluinnon saisi säilymään edes yläkouluun asti? No edes kuudennelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!