tiistai 21. elokuuta 2012

Vaatehuoneen kummitus

Olemme varmasti maailman ainoa aviopari joka saa riidan aikaiseksi vaatehuoneen sisustamisesta. Meiltä löytyy vaatehuoneita kaksin kappalein. Kohta ollaan asuttu tätä taloa viisi vuotta ja jokaisena vuonna ainakin kahdesti on vaatehuoneet kirjaimellisesti räjäytetty auki ja mietitty miten sen saisi toimivaksi. Näin tehtiin taas.

Alakerran vaatehuone sijaitsee sisääntulon välittömässä läheisyydessä, eli siellä säilötään kaikki ulkovaatteet ja kengät, kausista välittämättä.

Ensin kävimme vuoronperään vaatehuoneen ovella pohtimassa tilannetta. Joo, jotain pitäis tehdä. Ehdotuksista suurin osa on käytetty jo aikaisemmilla räjäytyskerroilla. Ideat on vähissä. Jos sitten hieman kovaäänisemmin keskustellaan, niin eiköhän se paras vaihtoehto sieltä vielä löydy. Miksi sinun ehdotuksesi on muka parempi kuin minun? Aina tehdään just niinkuin sinä haluat!

No nyt se on raivattu, hieman vielä vaatii säätöä ja lisähankintoja.

Tuskin maltan odottaa, että jompikumpi aloittaa saman keskustelun yläkerran vaatehuoneesta. Mutta tavallaan se pitää kivasti ajatukset poissa siitä kesän kestosuosikkiaiheesta, eli pation rakentamisesta.

PS.
Näitä kahta vaatehuonetta ei voi ihan lähiaikoina räjäyttää auki, ettei tuolle toiselle puoliskolle selviä se, että molemmissa säilötään mun käsilaukkujani. Joo, niitä on liikaa, niinkuin tavaraa yleensäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!