perjantai 7. maaliskuuta 2014

Valinnaisuutta

Esikoisella on koulussa valittavana valinnainen kieli ensi vuodeksi. Sikäli kovin kiva, että tämä vapaavalintainen kieli on joko ruotsi tai... no, ei-ruotsia. Ehkä markkinointipuolessa olisi hieman parantamista tämän suhteen. Vaikka tähän tyyliin: lapsesi voi aloittaa ensi vuonna ruotsin kielen pitkän oppimäärän opinnot.

Minähän tunnetusti olen pakkoruotsin kannattaja. Voin kannattaa pakkovenäjääkin, tai mitä tahansa kieltä sitten halutaankin opettaa. Koulussa järjestettiin oikein infotilaisuus tästä valinnaisuudesta, kovin suurta suosiota tilaisuus ei saanut. En tiedä onko enemmistön kanta sitten puolesta tai vastaan, mutta oman pojan luokalta paikalla ei ollut kuin kahden lapsen vanhemmat minun lisäkseni. Superpojan vanhemmat oli tietenkin molemmat paikalla.

Ketäköhän niitä opetussuunnitelmia mahtaa laatia? Nytkin tässä infossa tehtiin selväksi, että opetussuunnitelma muuttuu vuonna 2016 siten, että ruotsin kielen B-opinnot alkavat jo kuudennella luokalla. Hieno juttu, mutta... Opetustunteja riittäisikin vain kuudennelle, seitsemännelle ja kahdeksannelle luokalle, eikä ruotsin opetusta olisi siis yhdeksännellä luokalla ollenkaan. Aika nopeasti se kielitaito rapistuu ja unohtuu, ettei kovin kannatettava ajatus mielestäni. Luulisi, että opetussuunnitelmaa laatii alan ammattilaiset kuitenkin.

Infotilaisuudessa käytiin hyvin läpi, että missä tapauksissa suositellaan valinnaisen kielen ottamista ja missä tapauksissa ei kannata ottaa. Mikäli on muissa aineissa hankaluuksia ja esimerkiksi englannin kielen opinnoissa jotain motivaatio- (taas se sana) tai oppimisvaikeuksia, ei kannata edes harkita. Englanninopettajaa ja luokan opettajaa kannattaa haastatella. Suositeltiin, että lapsen kanssa käydään kotona tarkkaan läpi, että tämä tarkoittaa lisätunteja viikkoon sekä tietenkin lisää kotitehtäviä. Ennenkaikkea lapsen tulee itse haluta opiskella uutta kieltä. Siinä esitelmän loppuvaiheessa jaettiin ilmoittautumislomakkeet, jonka taittelin nätisti taskuun. Pitäähän tästä kotona siis puhua ja ehkä opettajan mielipidettäkin kysyä. Ruotsin opettajan mukaan ne, jotka vanhempien pakottamina aloittavat opinnot myös erottuvat joukosta.

Superpojan vanhemmat istuivat vieressäni, täyttivät ja palauttivat lapun samantien. Ehkä se valinnaisuus olikin juuri siinä, että ruotsia vai ei-ruotsia? No, ehkä olivat osanneet käydä keskustelut jo etukäteen. 

Haastattelin opettajaa ja kotona vielä esikoista. Ilmoittautumislappu kirjoitettiin, koska esikoinen halusi. Opettaja ei nähnyt mitään estettä miksei, kunhan vain lapsi itse haluaa. Lasteni sukurasitteena on suomea taitamattomat ruotsalaiset sukulaiset, ehkä hieman asuinympäristökin ja varmaan myös tämä pakkoruotsia kannattava äiti. Mutta päätöksen esikoinen teki ihan itse.

PS.
Asettaa lisähaastetta kotona käytyihin aikuisten keskusteluihin. Ennen puhuttiin englanniksi ne asiat, joita lapset ei saa kuulla. Viime aikoina kun esikoinen jo vähän ymmärtää on vaihdettu ruotsiksi. Pitääkö seuraavaksi siirtyä saksaan. Pahasti on ruosteessa... Mutta jos on pakko.


2 kommenttia:

  1. totisesti, niin kiitettävä asia kuin tuo kielitaito onkin, aiheuttaa lasten ylenmääräinen kielitaitoisuus vanhemmuudelle todellisia haasteita...

    Meillä on jo jouduttu hylkäämään enkku, ruotsi ja latina (tosin käyttökelvoton joka tapauksessa nykyarjessa).
    Venäjä on toisella osapuolella ruosteessa, toisella taas saksa olematon.
    Keskustelut on nykyään pakko joko kuiskia, lykätä iltalenkeille tai aina luotettavaan eemailiin. (joista tosin viimeisin jotekin raunioittaa vastavuoroisen kommunikaation ja nonverbaalin viestinnän)
    Olen käytännön syistä ruvennut pitämään jonkinsortin murhelistaa keskustelemattomista asioista, ja sitten rykäisen sopivalla kahdenkeskisellä hetkellä sellaisen kilometrin mittaisen listan (lasken aina sormilla että asia yks, asia kaks, asia kolme...)

    *

    Kinkkisiä nuo kielivalinnat, joka tapauksessa.
    Meillä kaikki kolme valitsivat aikoinaan hyvin selkeästi ei-ruotsia -vaihtoehdon. On ollut hyvä valinta sekin. (vaikka itse olisin ollut ja ole edelleen vahvasti toista mieltä!)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän perheen aikuisten viimeinen yhteinen kieli tämän ruosteisen saksan jälkeen on sitten espanja. Sekin on vähällä käytöllä, niin hyväähän se vaan tekee palautella mieleen taas. Mutta että latinaa? =)

      Mun pitäisi murhelista pitää ihan oikeasti paperisena, muuten pääsee unohtumaan. Ja jos murhe pääsee unohtumaan, niin oliko se ollenkaan niin iso murhe alun alkaenkaan.

      Minähän olen vallan onnellinen tästä pojan kielivalinnasta. Voi olla, että olen eri mieltä kun taistellaan läksyjen tekemisestä...

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!