tiistai 25. helmikuuta 2014

Arki ja aherrus

Loma on ohi ja arki on todella potkaissut päähän ja täysillä. Normaalin väsymyksen lisäksi jalkani on todella kipeät muutaman päivän laskettelurupeaman jäljiltä. Vika ei ole niissä olemattomissa lihaksissa vaan huonoissa monoissa. Ikinä en enää laske niillä.

Loma meni kaikkineen hyvin, kotona muutama päivä rentoa oleskelua. Se yksikin kodinhoitohuoneen pikku remontti jäi suunnitteluasteelle. Reissukin meni hyvin, ketään ei katkaissut raajojaan mäessä tai sen ulkopuolella. 

Nyt pitäisi todenteolla tarttua työhön. Vaan motivaatiot on jäänyt sinne jonnekin. Lisäksi työhuoneeni on loman aikana siirtynyt ihmisten keskelle ja istun nyt omassa kaikuvassa lasikopissani ihmisten keskellä. Miten tässä voi keskittyä saati olla oma itsensä? 

Vaadin kuitenkin loman jälkeistä lomaa lakisääteiseksi. Tehokkuus on muutenkin kateissa.

Onneksi lomapäiviä on vielä jäljellä, joten tässä vaiheessa onkin hyvä suunnitella lyhennettyjä työviikkoja ja tulevia lomapäiviä. Ihan niinkuin ne jotenkin toteutuisi, mutta jos ajatuksen voimalla jaksaisi arkisen aherruksen.

PS. 
Ei se työpisteen siirtyminen ihan niin helposti käynyt. Ensitöikseni kipaisin ostamassa jatkojohtoa, että sain koneeni valtakunnan sähköverkkoon.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!