tiistai 1. lokakuuta 2013

Synttäriähky

Syyskuun viimeinen viikko on synttäriviikko. Jokaisena päivänä on vähintään yhden hyvän ystävän tai lähisukulaisen syntymäpäivä.

Viime viikonloppu vietettiin kotiseudullani ja samalla kippisteltiin yhteensä kuudelle synttärisankarille. Lisäksi se ainoa äitini halusi järjestää perhedinnerit, jotka sitten synttärijuhlista johtuvista syistä siirrettiin perhelounaaksi. 

Mutta lauantaina söin ensin äidin pöydän ääressä kolmen ruokalajin lounaan (avokado-katkarapucocktail, paistikääryleitä lisukkeineen ja valkosuklaamousse). Tämän jälkeen vuorossa oli ystäväni luona (kippisteltiin kahdet synttärit) toinen kolmen ruokalajin päivällinen (borssikeitto, ranskalainen omenakana lisukkeineen ja juustokakku). Tästä sitten jatkettiin vielä yhdet synttärikippistelyt ja päälle vielä kolmen ruokalajin iltapala (avokadokeitto, burritot ja banoffee). Voin kertoa, että oli vatsa aika täynnä, vaikka yritin hillitä jokaisen herkun kohdalla.

Sunnuntaina sitten vielä kolmen synttärisankarin juhlinta lähinnä sokeristen herkkupöytien äärellä. 

Mutta kiitokset synttärisankareille ja kiitos! RÖYH! Olo on edelleen turpea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!