tiistai 29. tammikuuta 2013

Enemmän kuin hämillään

Päiväkotiharjoittelua takana tänäänkin. Näppärää, että eilen minä harjoittelin töissä ja tänään minimies päiväkotia. Kumpikaan ei oikein ota tulta alleen.

Tänään kyllä hämmästelin päiväkodin touhuja. Ja kotiintullessakin vielä olin ihmeissäni.

Jos nyt joku kokeneempi ottaisi kantaa asiaan, että onko ihan normaalia että päiväkodin pienten ryhmässä ei ole yhden yhtä lelua missään hyllyssä tai esillä? Jostain lukitun oven takaa kaivettiin Minimiehelle esiin yksi lelu, jota sitten oli kärkkymässä moni muukin lapsi. Muille lapsille nostettiin lukitusta kaapista muumileluja ja sanottiin, että nyt on muumileikkien aika. Minä kun oon tottunut, että lelut on esillä, helposti tartuttavissa ja leikittävissä. Voihan niitä virikkeiksikin kutsua.

Onko se siis ihan normaalikäytäntö vai aikuisten siivouskammoa?

Meillä on vanhemmat lapset aloittanut perhepäivähoidossa, joten meininki on ollut aivan eri. Kyllähän tässä päässä on raksutellut, että pitäiskö vielä yrittää vaihtoa sinne. Varsinkin kun joka tapauksessa on lapset kahdessa eri päiväkodissa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kummalliselta!

    Kaikissa niissä päiväkodeissa, joissa hurjassa nuoruudessani olin kaiken kaikkiaan kymmmenen vuotta töissä, oli aina leluja esillä. Ei ehkä kaikkia mahdollisia yhtäaikaa, mutta reilusti joka tapauksessa.

    Liian steriiliä sanon minä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on kyllä pakko kysyä asiasta sieltä päiväkodista. Mitä enemmän mietin tämän päiväistä visiittiäni siellä, sitä enemmän olen sitä mieltä ettei se ole meille sopiva paikka.

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!