torstai 10. tammikuuta 2013

Kello 13:00

Kello 13:00 tänään: Puin juniorille upouudet kengät jalkaan, vaatteet niskaan ja sanoin heipat. Muksu turvaistuimeen ja itse kuljettajan paikalle ja auton nokka kohti kotia.

Kolme ja puoli tuntia olen istunut palaverissa (näppärästi lapsi mukana), kuunnellut ja yrittänyt osallistua ja ymmärtää. Päässä raksuttaa miljoona ajatusta, mistään ei vaan saa otetta. Kuuntelen toisten puheita ja huomaan etten oikeasti kuuntele. Jos joku nyt kysyy minun mielipidettäni, niin en osaa vastata edes, että mistä puhutaan. Miksi minä käyn näin hitaalla? Voiko minua edes päästää takaisin työelämään?

Pomo on silminnähden helpottunut mun työhönpaluusta ja sanookin sen ääneen moneen kertaan. En kuitenkaan voi sanoa hänelle ääneen, että minä en niin välittäisi tulla. Vuosi kotona on suoraviivaistanut ajattelua monessa asiassa, siirtänyt sivuraiteelle työn arjesta. Ilmoille heittämäni ajatukset otetaan vastaan ristiriitaisesti ja sitten alan jo itsekin epäilemään, että mitä mahdoin juuri sanoa. Miten saa aivot työasentoon? 

2 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä.

    Pian olet unohtanut kotona koskaan olleesikaan.. Taas alkaa se ainainen kiire, väsymys ja vitutus.

    Nauti nyt vielä näistä vajaasta kolmesta viikosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nyt tasan kolme viikkoa, ei mennä asioiden edelle... =)

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!