tiistai 1. toukokuuta 2012

Vapunodotus

Tulin miettineeksi, että jos vappuakin odotettaisi samalla innolla kuin esimerkiksi joulua. Helmikuun lopussa alkaisi tulvia mainoksia, että mistä saa parhaat vappupallot ja simat. Työväenmarssit raikaisivat viimeistään huhtikuun alussa. Parhaat tippaleivät olisi myyty loppuun jo hyvissä ajoin ja valkolakkikin kuluisi loppuun.

No meidän perheen vappu alkoi ainakin vielä tänä vuonna vasta vappuaattona. Lapset tykästyivät simaan ja äiti nautti sitruunalimpparia. Munkit tuli paistettua (ja melkein syödyksikin). Tuo sitruunalimppari oli heräteostos lähikaupasta, lähinnä tuo hieno pullo vaikutti ostopäätökseen. Nimi tosin viittaa siihen, että kyseessä voisi olla virtsankarkailuyhdistyksen perustamiskokouksen kuplajuomana, mutta maku oli oikein hyvä.




Tässä meidän prinsessa 4-vuotta on lähdössä pyöräilemään, päässä aurinkolasit ja jalassa kiiltävät tennarit.




ps. oliko se niin, että vapun ja juhannuksen välillä voi syödä mitä vaan? Vai juhannuksen ja vapun välillä?

2 kommenttia:

  1. Sain iltanaurut tuosta Lorinasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka lukijani! Jee! =)
      Lorina oli siis nimestään huolimatta oikein hyvää. =)

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!