Kolkyt ja risana

Törmäsin kirjastoreissulla jokin aika sitten kirjaan, jonka kansiteksti aiheutti sen että lainasin sen. Kirja on Kasey Edwardsin Kolkyt ja risana.

"Lähes yhdessä yössä jokin muuttui, eikä minua enää huvittanut mennä töihin. Ei enää koskaan."

Ensimmäiset luvut kirjasta on kuin omia sanojani ja hienoa huomata että en ehkä olekkaan yksin ajatusteni kanssa. Vielä vuosi sitten olin itsekin innokas työntekijä ja pyrin aktiivisesti määränpäähän. Kunnes totesin, että se määränpää vaihtuu lähes kuukausittain työnantajani toimesta enkä koskaan luultavasti tule saavuttamaan sitä. Ja ehkä olenkin kaikki vuodet tavoitellut vääriä asioita ja että muu elämä on vain kärsinyt jonkin väärän tavoittelun takia. Tässä kohtaa voi todeta, että kolmenkympin kriisi iski vähän jälkijunassa! Australialainen Kasey Edwards kirjoittaa siis omaelämänkerrallisesti suoraan ja huumorillakin höystettynä juuri tästä ja löytää lähipiiristään monia vastaavia esimerkkejä.

En kuitenkaan haaveile eläkepäivistä vaan työstä, jonne on ilo aamulla mennä. Moni ikäiseni on pohtinut tätä samaa, mutta kateellinen olen niille muutamalle ystävälle jotka kokevat olevansa juuri oikeassa työssä ja nauttivansa joka hetkestä. Luin lehtiartikkelin jokin aika sitten siitä, että miten nuori yläkoulusta tai lukiosta päästyään osaisi määritellä mitä haluaa eläkeikään asti tehdä. Siinä vasta hyvä kysymys ja onnea heille jotka ovat osanneet tämän valinnan tehdä. Onneksi opiskelun voi aloittaa myöhemminkin, kun meitä mattimyöhäisiä on ilmeisesti enemmänkin. Itse kysyn itseltäni usein, että mitä minusta tulee isona?

Nyt minulla on vielä vajaa vuosi aikaa miettiä mitä minusta isona tulee, kunnes taas palaan äitiyslomalta takaisin työelämään. Vai innostunkohan uudelleen siitä työstä joka minulla on? Niinkin on käynyt...

Mutta nyt on aika nauttia tästä ajasta perheen ja ihanan pienen miehen kanssa. Jospa minusta tulisikin kotiäiti, siihen ei tarvita koulutusta vaan lottovoitto.

ps. niitä entisiä yläasteita tosiaan kutsutaan nykyään taas yläkouluiksi ja ala-asteita alakouluiksi. Kuulostaa jotenkin niin vanhanaikaiselta minusta (kolkyt ja risat), mutta kuinka fossiili olenkaan jos kutsun sitä vieläkin yläasteeksi ja ala-asteeksi?