keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Sairaalaraportti

Kävin testaamassa paikallisen yliopistollisen sairaalan toimintaa. Siitähän on viime aikoina kirjoiteltu paljon, niin pitihän asia käydä itse toteamassa.

Harmi vaan, että testikeikkaan sisältyi paljon kipua. Viime lauantai-iltana alkoi vatsaa poltella ja yötä kohden entistä enemmän. Odottelin, josko se siitä menisi ohi. En saanut enää itseäni edes ylös sohvalta, jotta herättäisin miehen kanssani sairaalareissulle. Ensimmäinen lapsi kun aamulla heräsi sai tervehdykseksi kiukkuisen: herätä iskä ja pakota se tänne! Miehen uskomuksen mukaan kyseessä on kuitenkin vaan ilmavaivat, ihan turha on minnekään lähteä. Ei vaikka vaimo ei pysty tuskaltaan pahemmin liikkumaan saati puhumaan. No lähtihän se sitten kuskiksi.

Perillä selitin asiani, pääsin odotustilaan ja jotakin näytteitäkin otettiin heti. Sitten odotusaulaan odottamaan. Olohan oli edelleen huono, mutta ymmärrän ettei tuon kokoista laitoista pidetä juuri minua varten hälytysvalmiudessa. Harmi vaan, että ihan kaikki ei ollut samaa mieltä. Eräs rouva ihmetteli suureen ääneen, että mitä tämä nyt on. Hänellä on ruoka kotona valmiina ja täällä vaan pitää odottaa. Miksei tapahdu mitään? Jokaiselta ohikulkevalta henkilöstön edustajalta piti tätä myös tiedustella, eikä mitenkään yställiseen sävyyn.

Minua tutkittiin koko päivän ja jouduin odottelemaan aina välillä. Sain kipulääkettä ja pärjäsin. Illalla sitten sain diagnoosin, tulehtunut sappirakko ja huomenna leikataan. (Leikattiin maanantaina).

Osastolla oli sitten viereisessä pedissä mies, joka ei sanojaan säästellyt. Hänellä oli toki kaikki hyvin, hän oli hyvinkin iloinen yrittäessään nipistellä hoitajien takapuolia ja kertoa niille kaksimielisiä tarinoita. Pari kertaa kirosin kovaan ääneen kun otti se äijän jutut päähän ja se ainakin keskeytti hänet hetkeksi. Jos olisin pystynyt nousemaan, olisi se tyyppi saanut puristella omaa turvonnutta poskeaan. 

Operaatio meni hyvin, ainakin näin potilaan näkökulmasta. Tokihan kipuja on vieläkin, mutta se kai kuuluu asiaan. Ja sieltä tulehtuneesta sappirakosta löytyi pingispallon kokoinen sappikivi, joka ei ihan vuorokaudessa sinne muodostu. Mulle kun on aikaisemmin lääkärit sanoneet, että kärsin närästyksestä. Aika hukkaan on mennyt nekin Renniet.

Kun palasin leikkauksesta, samaan aikaan osastolle tuotiin mies joka vaahtosi siitä kuinka häntä on kohdeltu huonosti oman kotikuntansa terveyskeskuksessa eikä oltu lähetetty sairaalaan ja nimenomaan tähän yliopistolliseen sairaalaan. Hän oli tiensä kuitenkin keplotellut sinne ja pääsi tarkkailuun. Koko päivänsä hän vietti selittäen tarinaansa puhelimessa ystävilleen ja ketä nyt jaksoikaan kuunnella. Samalla selvitettiin myös päivän politiikan vääristymiä ja taloyhtiön hallituksen murheita. Väittäisin, että jos tyypillä on noin paljon tarmoa, niin hän oli aivan väärässä paikassa. Muut kun osastolla miettivät miten ikinä uskaltaa nousta sängystä tai mikä on kun kurkusta ei tule ääntä. Siinä ei ihan kiinnosta yhden valesairaan tarinat siitä, miten keplotellaan sisäänpääsy tyksiin.

Mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Minua hoidettiin ja minusta välitettiin, kaikki jaksoivat hymyillä ja antaa minulle aikaansa. Ihan pakko on nostaa hattua niille kaikille, jotka joutuvat päivästä toiseen kuuntelemaan noita idiootteja, jotka ei anna heidän tehdä arvokasta työtään rauhassa. Tuskin ne idiootit kaikki sattui just samana päivänä mun kanssa sinne.

Joiltakin tyypeiltä pitäisi vaan aina mitata kuume peräaukosta.

PS.
Kun kissa on poissa, hiiret hyppii pöydille. Asiaa anopista huomenna.

8 kommenttia:

  1. Pikaista parenemista ja kotiin pääsyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eilen pääsin jo pois, yhden yön leikkauksen jälkeen. Jossakin pääsee jo samana päivänä kotiin, mutta en olisi suostunut edes lähtemään sieltä...

      Poista
  2. No huh.
    Toivottavasti kuulut niihin onnekkaisiin, joille lykätään kuumemittari kainaloon!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Ainakin tällä kertaa mun kuumettani mitattiin vain korvasta. :)

      Ja kiitos, eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa parempaan päin.

      Poista
  3. Parane pian, leppoisaa toipumisaikaa! Tyksissä saa kyllä hyvää hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvät kokemukset mullakin tyksistä siellä kolme lasta synnyttäneenä ja tämän keikan jälkeen. Harmi vaan, ettei kaikki potilaat ymmärrä yskää.

      Poista
  4. Paranemisia! Itseltäni leikattiin sappikivet pari vuotta sitten. Närästykseksi sitäkin joku lääkäti väitti...Toivuin kyllä ihan hyvin, mutta kun haava oli jo kivuton, nauroin (jotain omia tyhmiä juttujani tietenkin) niinpaljon, että en tiedä repesikö jotain, joka tapauksessa se oli vielä muutaman viikon kipeä. Että nyt sitten vaan vakavalla mielellä! - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo huomannut, että nauraminen aiheuttaa kireyttä haavoissa. Nyt kun on vähän sapettomampi tyyppi, niin naurattaisikin enemmän. Kiva kuulla onnistunut toipumistarina. Ehdin jo lukaista pari ei niin onnistunutta tarinaa internetin ihmeellisestä maailmasta.

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!