keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Naapurikateus

Kotona lomaillessa katseeni muutamaankin kertaan eksyi naapurin terassille. Ei suinkaan minkään yläosattoman adoniksen vuoksi, vaan siitä syystä, että perheen äiti lueskeli siellä kaikessa rauhassa lehteä. 

Ensin iski kateus, sitten tuli kiukku. 

Helppohan se on omalla terassillaan olla rennosti, kun omat lapset on riehumassa naapurin pihalla. Eikä kenen tahansa naapurin, vaan MEIDÄN.


Meidän pihalla pelataan kirkkistä (kirkonrottaa), piiloa (monta erinimistä versiota tästä), pesäpalloa, jalkapalloa, sulkapalloa ja rosvoa ja poliisiakin. Eli siis kaikkea mistä tulee kirkumista, karjumista, huutoa ja hurraahuutoja. 

Kysyin sitten esikoiselta, että miksette koskaan ole siellä naapurin pihalla. Vastaus oli, ettei siellä saa olla kun perennat menee pilalle ja perheen taapero nukkuu sisällä. Ja meillä on kuulemma paremmat piilot.

En murehdi perennoista ja meidän taapero nukkuu ulkona, usein metelistä huolimatta. Mutta minä voisin joskus haluta lukea lehteä ihan rauhassa. Otanpa taaperon ja lehden kainalooni ja menen sinne naapurin terassille, siellä kun on niin rauhallista.

2 kommenttia:

  1. My life! Kaikki on aina meillä tai meidän pihalla ja kun kysyn miksi, niin vastaus on, et "niille ei saa mennä". Joskus kysyn miksi meille sitten saa tulla? Miksen sano ei. (koska olen kiva)
    Mä kyllä nykyään saan lukea semi-rauhassa jopa terassilla. Nautin. Oli aika kun en saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta se on ihan kiva, että lapset viihtyvät meillä ja meidän pihassa. Mutta välillä taas...

      Minäkin luotan siihen, että tulee vielä edes vähän rauhallisempi aika.

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!