lauantai 29. joulukuuta 2012

Toivelistoja

Meillä kirjoitettiin joulupukille jo hyvissä ajoin. Eihän sitä pukki muuten tiedä mitä meillä kukin haluaa. Lisäksi esitettiin toiveita mitä pukki toisi vaikka mummille ja pikkuveljelle.

Äidille toivottiin lisää käsiä. Ja sepä olisikin ollut näppärä joulupukki, jos niitä olisi tuonut. Mutta joulupukki toikin varapropun. Sillekin on käyttöä, varsinkin kun niitä käsiä ei tullut lisää edes sieltä pukinkontista.

Isälle toivottiin uutta autoa. Mies kun lähti eilen töihin, eikä auto startannut, niin totesi hänkin, että olisipa pukki toteuttanut lasten toiveen.

Vanhemmat lapset osasivat kyllä kertoa toiveistaan joulupukille. Kosketusnäyttöpuhelimia, iPadeja. Olihan siellä jotain lelujakin. Näin jälkikäteen olen sitten kuullut molemmilta kommentteja, että kun pukki ei tuonutkaan sitä suurinta toivomusta. Ja se toive on tietenkin sellainen, etten ole koskaan kuullutkaan asiasta. Joulupukin ja tonttujen pitäisi siis osata lukea ajatukset.

PS.
Niistä kosketusnäyttöjen ja iPadien puuttumisesta joulupukin lahjoina ei ihme kyllä ole tullut mitään valituksia. Esikoinen toivoi joskus hartaasti tukkirekkaa, ja kun pukki ei tuonut tukkirekan mentävää pakettia, esikoinen kuulusteli pukkiakin tukkirekan kohtalosta. Myöhemmin hän on kyllä sen tukkirekkansa saanut, kahden ripsen hinnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!