keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Viimeiset rutistukset

Loma koittaa jo ylihuomenna. Vaikka vahvasti epäilin, niin ehkä se loma kuitenkin ehtii ennen burnoutia. Tiukalle se kyllä menee. 

Lomasuunnitelmat on aika vähissä, mutta eiköhän ne tästä vielä selkene. Miehen kanssa on yhteistä lomaa vain kaksi viikkoa ja ne on totutusti loman suorittamista. Ainoa suunnitelmani on napata äiti kainaloon ja lähteä Pohjanmaalle sukuloimaan. Omaa sukuani välillä. Ja onhan tietenkin se pakollinen purjehdusloma myös tulossa, ei mitään pakkopullaa sekään.

Ennen lomaa pitäisi kuitenkin saada työt siihen malliin, että voi lomailla. Optimistina olen myös päättänyt saattaa kodin lomakuntoon jo ennen loman alkua, eikä siten, että loman ekat päivät putsaan kaappeja ja kotia. Tokihan se, että olen jo aloittanut siivouksen tarkoittaa myös sitä, että johan se loman alkuun mennessä ehtii samanlaiseksi 'juoppojen pesäksi' koko tölli.

Eilen kulutin lähes kaksi tuntia Prinsessan huoneen kimpussa ja yritin ymmärtää kuusivuotiaan järjenjuoksua. Kuuntelin Robinia päästäkseni tunnelmaan. Olen itse ollut niin sotkuinen lapsena (ai kuinka niin vain lapsena?), että saan nyt maistaa täysin omaa lääkettäni. 

PS.
Haussa on perhe tai useampi perhe, jonne voisin ovensuulle tipauttaa vaatekasseja. En mä minnekään kirpparille taaskaan tule ehtimään...

4 kommenttia:

  1. *huokaus* mulla tämä loma tulee kulumaan siivoamisessa (rippijuhlat!)
    Vastassani on kolme kerberosta, joiden mielestä mitään ei saa heittää pois /lahjoittaa pois /viedä edes kellariin.
    Koska ihan varmasti ihan kohta joku keksii jonkun kivan leikin, jossa tarvitaan juuri niitä leluja.

    Sanoin, että jokainen saa pitää itsellään yhden lipastonlaatikollisen verran leluja.
    Yksi sanoi että hänellä on jo se laatikko täynnä.
    Jee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Muista silti, ettei niitä rippijuhlia kaapeissa ja laatikoissa vietetä, ettei niiden sentään tarvi olla ihan tiptop -kunnossa. =)

      Poista
  2. :)
    nuorison mielestä myöskään lelujen ei sovi viettää aikaansa kaapeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varsinkin Prinsessa samoilla linjoilla. Varsinkaan vaatteiden paikka ei ole kaapissa vaan lattialla. Ja jos heitän jotain hänen leluistaan pois, niin hän kaivaa ne roskiksesta takaisin. Hänen aarteitaan...oli ne rikki tai ei.

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!