maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulu meni jo

Ensin iski kiireet ja sitten vuosituhannen flunssa. Jälkimmäistä podetaan vielä niin, että jouluiset jälkiruokamaljat odottaa käsinpesua altaassa edelleen.

Joulu meni iloisesti ja rennosti. Aatonaattona hepulit miehelle, joka makaa sohvalla ja odottaa että joulu valmistuu. Aattona sitten hepulit puurokattilalle, joka valmistaa riisipuuron tunnissa vaikka riisipaketin kyljessä lukee puoli tuntia. Meinasi jäädä vettynyt joulurauhanjulistus väliin. Sitten anopin epäherkulliset jouluateriat napaan ja odottamaan joulupukkia. Olin ollut kiltti, samoin lapseni. Joulupäivänä vihdoin ne miehen valitsemat jouluruuat ja sen jälkeen lähetettiin omat vanhempani kotiin. Sitten paljon lautapelikierroksia ja legonrakennusta ja vaan olemista. 

Koko koti on kerrostettu Prinsessan mekosta pudonneella glitterillä ja joulukuusesta tippuvilla neulasilla. Viileässä vaatehuoneessa on sinne unohtunut hyasintti. 


3 kommenttia:

  1. kuulostaa aika lailla hyvältä joululta, noin suurinpiirtein ainakin :)

    Minä onnistuin keittämään uunipuurot pohjaan. Uunin.
    Se olikin ainoa paikka keittiössä, jota ei vielä oltu siivottu, että win-win, noin loppujen lopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun uunini kaipaisi myöskin uunipuuron pohjaan palamista, samoin mikroaaltouuni. Molemmat on ollut välipäivien to-do -listalla.

      Oliko puuro kuitenkin syömäkelpoista?

      T. Eeva

      Poista
    2. oli syömäkelpoista: mulla oli uunissa näkkärinpaistamisen jäljiltä alalämpö päällä, puuropata kuohahti pohjasta yli laitojen. Mutta puuro itsessään oli ihan normaalia riisaria.

      -m-

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!