tiistai 27. elokuuta 2013

Aamukina

Oltiin aamulla kuopuksen kanssa tutustumassa uuteen päiväkotiin. Kaikki vaikuttaa niin paljon paremmalta kuin viimeksi helmikuussa. Sekä se että kuopus on kasvanut ja reipastunut paljon, myös päiväkodin touhuissa oli ihan eri meininki kuin edellisessä leluttomassa päiväkodissa.

Anoppi oltiin sitten tilattu lastenhoitoon tänään vähän myöhemmin. Hänellä on siis todella vaikeuksia käsittää, että mikä on hänen asiansa ja mikä ei. Edelleen.

Hän oli eilisen illan suunnitellut, että miten hän hakee kuopusta ja Prinsessaa päiväkodista sitten ennen kuin minä pääsen töistä. 'Eihän lapsia voi siellä viiteen asti pitää!' Tämä ei siis ollut mikään kysymys anopin puolelta, vaan toteamus että näin hän alkaa toimia. Vastaväitteeni kumottiin vakuuttavalla 'höpöhöpö, kyllä minä voin ne hakea jos haluan' -kommentilla.

Kuopukselle tulee 11 hoitopäivää kuukaudessa ja loput hän saa viettää mummin kanssa ja TODELLAKIN tulee viettämään ne päiväkotipäivät ihan siihen asti kun minä ne sieltä haen. On kello sitten 5 tai puoli viisi. Vasta kun sanoin, että ilmoitan päiväkotiin ettei lapsia saa missään tapauksessa antaa anopille, hän hiljeni.

Pari muutakin esimerkkiä anopin ongelmista hahmottaa minun yksityisyyteni rajaa: 

Oltiin asuttu uudessa kodissa varmaan puolen vuoden ajan, kun hän oli meille mitään sanomatta kutsunut kaksi entistä työkaveriaan tutustumaan meidän kotiin. Siten, että me oltiin itse töissä ja päiväkodissa ja missä sitten oltiinkin. Se oli varmasti ikimuistettava visiitti kaikille osapuolille. Anoppi sitten jälkikäteen kertoi, että olivat olleet meillä ja että olivat tykänneet, että on kaunis koti. Itse en ole koskaan tavannut toista näistä entisistä työkavereista.

Kun odotin esikoista, jo pari viikkoa yliajalla, anoppi oli kovasti huolissaan yliaikaisuudesta. Soitti minulle lähes hysteerisenä ja jouduin häntä rauhoittelemaan, että kaikki on ihan kunnossa. Synnytys kyllä käynnistetään, jos se ei ala sieltä tulemaan itsekseen. Tämähän ei anopille riittänyt, vaan hän soitti sairaalaan (TYKSiin) synnytysosastolle ja esitti sinne huolensa että miksei MINUN synnytystäni ole käynnistetty. Sairaalastahan ei mitään tietoja mun raskaudestani tietenkään voida antaa, onneksi, mutta hänelle oli selitetty perusasiat yliaikaisuudesta. Sitten anoppi soitti minulle täysin rauhallisena ja kertoi juuri ne samat asiat jotka olin hänelle jo aiemmin kertonut. Niin, minähän en osannut aikuisena ihmisenä itse hoitaa omia asioitani. 

Niin, että otatko mandariinin jos mä kuorin?

Että onhan se ihan ookoo olla joskus vähän hermona tohon tyyppiin? Välillä tulee mieleen purkaa koko tämä meidän mummi-hoitaa -järjestely. Mutta toisaalta se on ainutlaatuista aikaa lapsille ja sille mummillekin. Mutta kun annat pikkusormen, se vie koko käden.

9 kommenttia:

  1. Johan on ! Mä lupaan tulla oikeuteen todistamaan sun puolesta, jos joskus päätät kuristaa sen eukon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jo 13 vuoden kokemus ja silti on molemmat osapuolet hengissä. Oon aika sissi, eikö? =)

      Poista
    2. Olet sissi, kyllä !! Tai sitten sulla on hiton tehokas lääkitys. ;D

      Poista
    3. Anoppi on joskus kyllä diapamia mulle tarjonnut, mutten oo vielä huolinut...

      Poista
  2. Hankala kuvio oikeasti, ja kun aikakaan ei ole auttanut rajojen hahmottamisessa. Anoppisuhde on siitä kinkkisempi, kuin vaikka uusperheessä lapsen biologinen vanhempi, että anoppi pysyy kuvioissa niin kauan kuin mieskin. Lapset sentään kasvaa joskus aikuisiksi ja voi valita kenen kanssa on tekemisissä. Pitkää pinnaa, rajojen asettamista, uudelleen ja uudelleen. Ja tekemisissä mahdollisimman vähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se, että ottaa reippaasti etäisyyttä ko. rouvaan auttaa hetkellisesti. Lisäksi olen oppinut kertomaan vain oleellisen, ei mitään ylimääräistä. Mutta vanha koira ei tule oppimaan uusia temppuja, joten en usko että hän tulee miksikään enää muuttumaan. Pahemmaksi ehkä vaan...

      Poista
  3. I so feel you! Oma anoppi ei onneksi ole ihan noin paha, on aika hyvin ymmärtänyt, että me päätetään ne lapsen kaavatukseen liittyvät suuret linjat. Tai siis niin luulin edelliseen yökyläilyyn asti. Emme kuulu kirkkoon eikä lapsia ole kastettu, anopin kanssa ei sen isommin ole uskontokasvatuksesta edes puhuttu kun ei se mun mielestä hänelle kuulu millään lailla. Luulisi kuitenkin aikuisen ihmisen tajuavan, että se on vanhempien asia ja tehtävä. Edelliseltä yökyläilyreissulta esikoinen kuitenkin palasi lauleskellen enkeleistä ja rakkaasta jeesuksesta sekä vakuuttuneena siitä, että toukokuussa kuollut koiramme on taivaassa... Revin verkkarini kohtuullisen huolella ja pistin miehen soittamaan äidilleen, en itse uskaltanut, koska olisin todennäköisesti hermostunut puhelun aikana ihan kunnolla. Asia tuskin on vielä loppuunkäsitelty päätellen anopin vähättelevästä suhtautumisesta, pitänee vielä itse vääntää rautalangasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja esikoinen siis on 3, ihan aivopesua tommonen mun mielestä. Koulussa sit et-tunneilla saa objektiivista tietoa uskonnoista ja faktat taskussa saa itse päättää uskooko mihinkään vai ei.

      Poista
    2. Siis törkeätä toimintaa! Mun anopilla on se näkemys oikeastaan kaikkiin meidän asioihin, että hän tietää ja osaa paremmin. Valitettavasti se sama vaikuttaisi olevan sinunkin anoppisi asenne. Tsemppiä! Sitä tarvitaan, samoin kuin uskoa ja tietoa siitä, että on itse oikeassa siitä parhaasta toimintatavasta.

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!