tiistai 12. maaliskuuta 2013

Avaruushajuja

Muutamien viikkojen työurakan jälkeen voin todeta, että eihän tämä työpaikkaelämä niin paljon eroa tuosta kotielämästä. 

Riitojen ratkaisua, sovittelua, jälkien siivoamista, komentelua. Näitä kaikkia löytyy työelämän hiekkalaatikolta. Samoin kuin kotona lasten kanssa. Totisesti toivon, että onnistun kasvatustyössäni edes sen verran hyvin, että kenenkään ei tarvi lapsiani kasvattaa työpaikallaan aikuisina. Nyt kun tuntuu, että moni on unohtanut täysin normaalit käyttäytymissäännöt ja hyvät tavat. Aamulla ei vastata tervehdyksiin, huudetaan ja karjutaan työasioista, tiuskitaan ja mökötetään.

Positiivinen ajattelu on itsellekin joskus hankalaa, mutta joka aamu pitää itselleen vakuuttaa että tästä tulee hyvä päivä. Ja tuleehan siitä, jos itse tekee siitä hyvän päivän. Ilo ja onni ei ole kenestäkään muusta kiinni. Tietenkin jos voi ilahduttaa muita, miksei siis tekisi niin. Onneksi työpaikalta löytyy myös muutama helmi.




Heittäkääpä arvauksia, missä (töissä/kotona) tämä seuraava lause kuultiin:

"Mä en voi olla ton kanssa samassa huoneessa, kun se haisee ihan avaruudelle!"


2 kommenttia:

  1. Tiedätkös, toivon ihan oikeasti että tuo kommentti on kotoa.

    -Satu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin toivon, että olisin kuullut sen kotona...

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!