keskiviikko 8. elokuuta 2012

Vieraskuri ja kuri

Kun meillä on vieraita, niin kurinpito on vähän niin ja näin. Silloin lähinnä huolehditaan, että kaikki osapuolet säilyy hengissä ja mielellään suurin osa talon irtaimistostakin ehjänä. Ei meidän lapset nyt ihan mitään villi-ihmisiä ole (tai ainakin haluan uskoa näin) mutta suuremmat kurinpidolliset toimet suoritetaan yleensä ilman vieraiden läsnäoloa.

No tästä kaikesta lepsuilusta saa vieras tietenkin sen käsityksen, että meillä lepsuillaan kurinpidon kanssa. Lapset elävät kuin pellossa. Ihan tiukkapipoisimmasta päästä emme varmasti ole, mutta kyllä meillä kuri on. Ihan totta on!

Toinen ääripää on sitten kyläilyt kodeissa, joissa ei asu lapsia. Silloin sitä toivoisi, että lapset istuisi nätisti kädet korvia myöten ristissä sohvannurkassa eikä kaataisi mehuaan valkoiselle matolle tai sohvalle. Eli siellä komento on tiukka.

Ammattilaiset tietenkin sanoisi, että koko ajan täytyy olla sama linja kasvatuksessa. Meillä mennään tilanteen mukaan.

Ja hemmetti, en aio pyydellä sitä anteeksi. En vaikka olenkin saanut eräältä lapsettomalta ystävältäni kommenttia kasvatustaidoistani. En tietenkään ole saanut suoraa palautetta, vaan silleen kivasti silloin tällöin heitettyjä kommentteja. Ja minähän naisena tartun niihin kommentteihin ja pyörittelen ne päässäni kuulostamaan mitä törkeimmiltä loukkauksilta ja kiukkua puhisten raivoan asiasta kaikille muille kuin kyseiselle henkilölle. Ja mies toteaa, että ei se sitä nyt noin tarkoittanut. Mutta kun mun päässäni se tarkoitti juurikin noin. Nii-in naiset...

Sitäpaitsi, onko se joku huonon kasvattajan merkki, että lapsi ei halua käyttää sukkia sisätiloissa?

Kyseinen henkilö on juuri saanut lapsen. Pitäisköhän ostaa paketti sukkia lahjaksi?








2 kommenttia:

  1. Aloin lukemaan sun blogia aihe kerrallaan. Melkein kaikki vois olla mun kynästä :) SIIS TODELLA.
    Mulle yksi kaveri sanoi kerran etten todellakaan ole mikään määrätietoinen kasvattaja. Loukkaannuin vaikka olikin oikeassa.
    Mun säännöt vaihtelee hieman tapauskohtaisesti. Pääasiassa ihan kelpo tyyppejä ovat lapset, mutta säännöt vaihtelee seurasta ja paikasta riippuen :)

    pinkki

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, etten ole täysin yksin ajatuksineni tässä maailmassa! =)

    Ne muut (lastenkasvatuksen kommentoijat) ei vaan tajuu...

    VastaaPoista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!